Mutavyöry, Pingviinit ja maailman mahtavin heavyrock-bändi

Tiistai 9.- Sunnuntai 14. kesäkuuta, Days 337-342

Maanvyöry 09′ – eli PV:n pääsotaharjoitus. Johtajalla meni leiri mopedilla ajellessa paikasta toiseen, toisinaan myös paskalle keskellä metsää, mutta liikkumista vartenhan se kaksipyöräinen oli.

Täytyy myöntää, että Pittsburgh Penguinsin pelit ja koti-ikävä eivät auttaneet minua löytämään sitä kadonnutta motivaatiota ja kiinnostusta.

Mutta kuitenkin, leiri meni helvetin hyvin. Tuli isommilta tahoilta kehuja ja kyllä ne kelpaa. Aina.

Pittsburgh Penguins

Miltä sinusta tuntuisi palata viikon matkalta tietämättömyydestä kotiin ja huomata, että 100 000 ihmistä on juhlinut Kauppatorilla Suomen maailmanmestaruutta? Miltä tuntuisi, jos et pääsisi kotiin silloin kun esikoisesi olisi syntymässä?

Niinpä.

Leiri lievensi aika helvetisti mun hypetyksen määrää. Lauantaina oli vähintääkin hienoa herätä ja huomata Kokin – joka oli Detroitin puolella – viesti, jossa onnitteli meikäläistä.

Muutkin huomasi sen. Olisivat kuulemma odottaneet isompaa reaktiota. Mutta tälläistä se on. Harmittaa.

Mutta historiallista: ensimmäistä kertaa joku joukkue voittaa Stanley Cupin oltuaan kahdesti eri sarjassa 2-0 tappiolla otteluvoitoissa. Sidney Crosby oli nuorin Stanley Cupin voittanut joukkue.

Maanantai 15. kesäkuuta, Day 343

“This is your life, Helsinki!”

Metallica! Ei ole bändi huonontunut ainakaan sen jälkeen, kun ensi kerran kävin kyseisen instituutin keikalla keväällä 2004. Päinvastoin. Ehkä hallikeikalla paremmin toiminut äänentoisto ja mahtava valospektaakkeli (huomaa kuvassa näkyvä lasershow!) olivat omiaan tuomaan sitä ylimääräistä fiilistä. Mutta silti!

Setistä on mainittava sellaiset biisit kuten uudella albumilla olevat My Apocalypse ja Broken, Beat and Scarred sekä Dyers Eve ja Leper Messiah. Nämä kyseiset biisit, joita en ollut aiemmin kuullut livenä, repivät persettä aika kiitettävästi. Kyllä ne äijät vaan osaa!

James Hetfield on kyllä Jumala. Siinä on mies, jonka takia piano vaihtui kitaraksi. Viiden vuoden takaisella keikalla, joka sattui olemaan syntymäpäiväni, oli jonkin sortin merkitystä.

Maanantain settilista:

That Was Just Your Life
The End Of The Line
Leper Messiah
Holier Than Thou
One
Broken, Beat And Scarred
My Apocalypse
Sad But True
Welcome Home (Sanitarium)
The Judas Kiss
The Day That Never Comes
Master Of Puppets
Dyers Eve
Nothing Else Matters
Enter Sandman
- – – – – – – -
The Wait
Hit The Lights
Seek and Destroy

Tiistai 16. kesäkuuta, Day 344

Leirin ja keikan aiheuttama väsymys pakotti punkan pohjalle. Jätkät kattoi jotain neljättä kertaa peräkkäin The Mist -leffan  lopputwistin. Hehkuttaa sitä, pitäisköhän itsekin katsoa?

Keskiviikko 17. kesäkuuta, Day 345

Marssi 7 – eli 25 km taistelukuteissa. Viimeiset kilometrit intissä, viimeiset jutut mitä oikeastaan piti tehdä. Olisi voinut mennä aamulla kipeetä leikkiin, mutta oli kyllä hienoa johtajien kanssa näyttää alaisille kunnon meininkiä.

Tuli sen marssin aikana laulettua Maamme-laulua, inttiaikana opittuja marssilauluja, lasten lauluja, Suomi-rockin, -popin ja -iskelmän helmiä.

Nyt ilta kotona – yksin kitaran kanssa, ja huomenna sitten Himokselle kavereiden kanssa nauttiin elämästä.